Historia

Kalastajan Majatalon perustukset ovat 1950-luvulla. Tuolloin Välimäen Baarina tunnetusta liikeyrityksestä sai kaiken, mitä ohikulkija tai paikallinen asukas siihen maailman aikaan tarvitsi: ruokaa, majoitusta, saunan, tanssilavan, erilaisia lupia sekä matkahuollon, puhelinkeskuksen, pankin ja Esson bensa-aseman palvelut.

Välimäki itse oli paitsi yrittäjä, myös poliisi ja virkamies, joka hoiti kyläläisten paperiasiat maalikyliin ja edemmäskin, jos oli tarvetta.

”Juu helkkari pojat, minun on laitettava teidät putkaan, jos ette nyt lopeta”, oli Topin lentävä lause, joka kummasti rauhoitti nahistelijat.

Vaimo oli ahkera kirkossakävijä, puhelias ja toimelias nainen. Hän piti piiat ja rengit ojennuksessa aina isäntää myöten. Isännällä kun oli sellainen vika, ettei osannut sanoa ei, varsinkin jos oli naisista kyse.

Välimäen elättivät baarin pidolla sukulaisia ja perhettä sekä työllistivät kyläläisiä. Silloin juoksenteli kylällä porojen lisäksi Välimäen sikoja, jotka pakkasivat karkaamaan baarin takana sijaitsevasta sikolätistä. Kylän lapset saivat juoksupalkaksi jotain hyvää, kun ajattivat siat takaisin.

Tanssilava oli kesäisin ahkerassa käytössä, vaikka sääsket pitivät samaan aikaan omia karkeloitaan. Talvisin helmat heiluivat vanhassa parakkirakennuksessa, joka huojui liitoksissaan musiikin tahdissa. Lattia aaltoili jo valmiiksi valssin tahtiin ja levysoittimen neula pompahteli samassa sävelessä, mutta se ei vauhtia haitannut. Elämästä nautittiin Karigasniemellä jo silloin, eikä siitä oikeudesta ole ajan saatossakaan tingitty.

Välimäen Baari jatkaa nyt uusituin kasvoin Kalastajan Majatalona. Aurinko paistaa vaihtelevalla menestyksellä saman taivaankannen alla ja elämä jatkuu toivottavasti yhtä mielenkiintoisena kuin samalla paikalla ennenkin.

Lue maagisesta majatalosta myös Utsjoen kunnan matkailu- ja vapaa-ajan sivustolta.

Kalastajan Majatalon vaiheita

1988 Kahvilatoimintaa, vuokralla

1991 45-paikkainen ruokabaari, vuokralla

22.6.1995 Kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi, 100 % omistusoikeus Hans Rasmukselle

8.10.1995 Hans Armas Rasmus ostaa ylikonstaapeli Toivo Oskari Välimäen kuolinpesältä retkeilymajan nimellä toimivan majoitus- ja baaritoiminnassa käytetyt rakennukset irtaimistoineen sekä tontin. Laajennus 100-paikkaiseksi ravintolaksi

20.12.1995 A-oikeudet

1998 Majoitustilojen remontointi ja majoituskapasiteetin lisäys

2000 Uudet huoneistorakennukset, 24 vuodepaikkaa lisää

2001 Ravintolan laajennus, 180 asiakaspaikkaa

2003 ”Postitalon” ja tontin osto, K-Extra vuokralle

2006 Työvoiman lisäys, jonka jälkeen vakituisia 10, sesonkina 14

2007–2008 Rakentamista ja remontteja

2009 Maalämpöön siirtyminen

2010 Ravintola- ja majoitustilojen ulkomaalaus

2011 Kauppalehden kunniakirja ”Menestyjä 2011”

2012 Luokitus AAA-luokkaan sekä Kauppalehden kunniakirja ”Menestyjä 2012”

2014 Perheyritykseksi, toimitusjohtaja Hans Rasmuksen 2 poikaa osakkaiksi

2016 Hotelli valmistuu

Kuvia vuosien varrelta

1997: Vihdoinkin valmis!

Seuraavana vuonna remontointi kohdistui majoitustiloihin ja majoituskapasiteetin lisäykseen.


Ulkokuori keväällä 1996

Ulkokuori pahasti kesken, mutta sisäpuoli valmiina kesäsesonkiin

1995: Kuiva kausi loppuu

Kalastajan Majatalo sai alkoholiluvan ja Arja myy tässä ensimmäisen drinkin, joka oli tietysti kossukola.


1995: Rakennusvaiheessa

Töitä tehtiin yötä päivää, eikä päivääkään ravintola ollut suljettuna.