Euroopan parhaat Atlantin lohen kalastusalueet ulottuvillasi

Kalastajan Majatalosta voit vuokrata veneen ja moottorin perinteiseen lohenkalastukseen eli lohensoutuun. Inarijoki sopii erinomaisesti myös erähenkiseen perhokalastukseen. Perhokalastajalla on käytettävissään Suomen ja Norjan puoleiset rannat. Kalastuksenhoitomaksut tulee tällöin suorittaa sekä Suomeen että Norjaan (fiskeravgift).

Tenon kalastussäännön mukaan kalastus on sallittu ulkopaikkakuntalaisille 1.6.–20.8. välisenä aikana. Kalastussääntö koskee kalastamista Teno- ja Inarijoessa vavalla ja vieheellä joko veneestä tai rannalta. Kaikilla alueella kalastavilla, myös soutajilla, tulee olla kalastuslupa. Viikoittainen rauhoitusaika on voimassa sunnuntaista klo 19 maanantaihin klo 19 saakka. Ennen kalastuksen aloittamista jokaisen kalastajan on desinfioitava kalastusvälineet desinfiointipisteessä. Kalastusluvat ja desinfiointitodistuksen voit hankkia meiltä tai muista Tenojoen luvanmyyntipisteistä.

Tunturierämaat sopivat kalastusta harrastaville vaeltajille. Kirkkaista tunturivesistä voit pyytää taimenta, harjusta, siikaa ja arktista rautua. Erämaa-alueella saa onkia ja pilkkiä ilman lupaa, ei kuitenkaan erityisissä hoitovesissä. Muuta kalastusta kuin onkimista ja pilkkimistä varten 18–64-vuotiaan on suoritettava kalastuksenhoitomaksu ja ostettava asiaankuuluva kalastuslupa. Lisätietoa kalastusluvista ja luvanmyyntipisteistä löydät Utsjoen kunnan sivuilta sekä osoitteesta www.tenojoki.fi.